Tiedättekö muuten miltä näyttää, kun pöydällä on 150 lasia?
Se näyttää tältä!
Tähän pisteeseen päästiin Suomalaisten suurmiesten käytyä lautasilla, lasien täyttyessä viinillä ja ilman iloisella puheensorinalla ja tarttuvalla naurulla.
Prologi, alkuruoka
Poropastrami, kuusenkerkkäpannacotta, friteeratut juurekset, punajuurisiirappi
Lasissa Villa Cafaggio Chianti Classico
Juhani Aho, Tuusulanjärven taiteilijayhteisön edustaja, joka harrasti kalastusta. Niinpä lautaselle ui keittiömestarin kätten kautta Juhani Ahon reseptillä soseutettu kalakeitto.
Keitto vaahdotettu ilman kaloja, siika ja lohi aseteltu paloina ja koristeltu sinimailasella.
Juomaksi Blauson de Bourgogne Macon-Villages
Lempi-neidin lautasella oli hirvee. Hirveen hyvää se oli silti. Ja hauskaa, nimittäin...
Vierustoverini, talousjohtaja, etikettikurssit käynyt herra nautti Juhani Ahonsa uudenaikaisesti haarukalla ja veitsellä. Nauroimme niin, että olimme vaarassa pudota tuolilta ja saada hikan.
Siirtyessämme pääruokaan, näytti lasirivistö vielä verrattain vaatimattomalta.
Kun Juhani Ahon Rautatietä oltiin muisteltu, päästiin Helsingin rautatieasemalle. Vuorossa Eliel Saarinen, Kirkkonummen miehiä. Kerrotaan, että pokkamontussa olisi pelattu korttia ja juotu väkeviä. Kun miehet sitten jossain vaiheessa iltaa notkuvin polvin lähtivät koteihinsa, oli hyvänä apuna seinissä olevat viskirenkaat. Niistä tukemalla sai pideltyä itseään pystyssä saattaakseen maallisen majansa kotimatkalle. Kun paljon juodaan, pitää hyvin myös syödä.
Siksi meille tarjoiltiin versioitu file Wellington, porkkanapyreellä ja sherryviinikastikkeella.
Viiniksi Castillo de Molina Reserva Cabernet Sauvignon.
Jälkiruokaa edeltävä väliruoka aiheutti pöytäkeskustelun klappapuurosta. "Klap, klap, klap", sanoo vispipuuro, kun sitä vispataan. Akseli Gallen-Kallelan aikaan kaikissa savuissa valmistettiin kotijuustoa ja metsistä kerättiin kaikki, mikä saatiin. Ehkäpä juuri siksi Gallen-Kallela huokaisi kuolinvuoteellaan:
-"Puolukoita tekis mieli."
Kotijuuston seurana saimme jäädytettyä puolukkavaahtoa sekä puolukka- ja kuusenkerkkäsiirappia.
Jälkiruokaa varten saimme tilkan Tokajita.
Varsinainen jälkiruoka vei perinteiden äärelle. Sibeliuksilla, Jannen ja Ainon kotona, oli pihassa valtavasti omenapuita. Jos ei aivan heidän asuinsijoiltaan, kotimaasta kuitenkin, saimme viiden ruokalajin illallisen viimeisen osan.
Uuniomenaa kanelikinuskilla ja vaniljavaahtosydämellä, kokonaisin vadelmin.
Lopuksi kahvia ja konjakkia!
Kyllä niin on, että tämän kaiken syömisen jälkeen Lempi-neiti veti huivia leuan alla piukempaan ja piti hauskaa! Syödään sitten taas kotona veripalttua ja näkkileipää.
Niin se vaan on, että kiiltelevien lasien ja kyynelehtivien viinien äärellä arki lennähtää pois päiväjärjestyksestä. Hymy nousee kasvoille, vaikka yön jälkeisenä aamuna ohimoilla tuntui ylimääräinen lyönti.
"Ehkä se oli se kuusenkerkkä, että tuli päivästä herkkä." Lempi-neiti
