Kevät taivaalla

Lempi-neiti hurautti aurinkoisena pyhäpäivänä kimpsuineen ja kampsuineen takaisin kotimaisemiinsa. Ei nyt aivan lopullisesti, mutta sillälailla käymäseltään. Siellähän olikin kevättä ilmassa! Taivaalla lenteli kaikenlaista; naurulokkeja, pitkäkaulaisia joutsenia, naakkoja, talitinttejä ja mitä niitä kaikkia siellä sitten oli puittenlatvoissa, viime talvisi pressuja ja pappojen kankaisia nenäliinoja.

Välillä ne lentelevät laskeutuivat siiviltään.

Ei kaikki taivaalla olevat asiat toki lentäneet. Kuten aurinko. Se vain liikkui omaan tahtiinsa oikealle. Naapurikaupunginosaa kohden.

Lempi-neiti mietiskeli, minkälainen morsetus lentokoneen peräpäästä taivaalle jää.

k e s ä s t ä  t u l e e  a u r i n k o i n e n vai sittenkin

 r u l l a l a n k a  o n  l o p p u

Niin siinä taitaa lukea. Vai mitä mieltä olette?

Sitten alkoi pöristä niin, että Lempi-neidin hyvin rullatut papiljottikiharat suoristuivat. Metsän takaa nousi helikopteri. Myöhemmin selvisi, että kalastajamiestä hakivat. Harmi. Olisivat hakeneet naista, olisi Lempi-neiti ilmoittautunut oitis.

Päivän mittaan taivaalta putoili myös ihmisiä. Ensin kuului väpättävä moottorinääni. Sitten se loittoni loittonemistaan. Lopulta erivärisiä pusseja alkoi leijailla alas.

Keskellä kuvaa häämöttää keltainen piste. Se ei ole räkäpallero. Se on laskuvarjohyppääjä.

Kevät on yksi Lempi-neidin lempivuodenajoista. Muita ovat kesä, talvi ja syksy. Siinä järjestyksessä. Keväällä kaikki on edessä. Sydän läpättää. Ensimmäinen jäätelötötterö. Ensimmäinen tuulenhenki paljaassa sääressä. Ensimmäinen uinti meressä. Ensimmäinen nuotiomakkara. Ensimmäinen veneretki.

Kaikki on jälleen alussa.

Helsingin herrat

Lyyli Leväperä tietää kyllä mitä merkitsee,

kun ne kumartaa ja käteen käy ja kysyy: "Käykö tee?"

Lyyli maalta tuli, miehet suli hänen edessään.

Oli hauskaa jonkin aikaa, nyt on Lyyli yksinään.

(Herrat Helsingin, san. Juha Vainio)

Lyyli taikka Lempi, melko sama. Lempi-neiti jokatapauksessa käväisi Helsingissä. Paikoillaan se oli, vaikka välillä epäilytti. Kinttupoluilta näytti tiet, kun mailta ajeltiin. Kyllä se silti sitten siellä tien päässä oli, se Helsinki.

Juhlavaksi sitä tunsi Lempi-neiti olonsa, kun kopsutteli koroillaan kokolattiamattokäytävillä ja päätyi kruunupäisen huoneen ovelle.

"Voi valtavaa!", hihkaisi Lempi astuessaan buduaariinsa. Siinä meni hetki tekohampaita lattialta etsiessä, kun loksahti suu pahemman kerran auki. Huoneella oli kokoa lähes viisikymmentä neliötä!

Siinä hötäkässä tuli sitten jo niin hikikin, että oli aika riisua villahousut. Ei näin keikkuvaisen kevään aikana parane ruveta kekkuloimaan alastomana. Mutta jos nyt kerran Helsinkiin saakka ollaan tultu, niin...menköön.

Sitäpaitsi, huone piti maksaa henkilökohtaisella maksuvälineellä. Se ilahdutti Lempi-neitiä kovasti. "Tänne tulemme uudelleen!"

Lempi, kuten suvun muutkin naiset, on vankkaa tekoa.

Vaikka Lempi-neiti esiintyy tilanteessa kuin tilanteessa maailmannaisen elkein, oli hämmentävää hotellin resepsuunissa saada kätösiinsä venäjän kielinen kartta. Meinasivat ilmeisesti, että olisi syytä lähteä Siperiaan. Villahousut kun olisi valmiina. Tarvitsimme kuitenkin ohjetta teatteriin, joka sijaitsi aavistuksen kartan ulkopuolella. Sinne lähdettiin, maailman laidalle.

"Täällä se on", opasti ystävällinen neiti tiskin takana ja koputti pöydän pintaa kartan oikean yläkulman ulkopuolella.

Helsingin Kaupunginteatteri on pyörittänyt yli kymmenen vuoden ajan menestyskomediaa Kiviä taskussa. Vuosien varrella sen on nähnyt yli 166 000 katsojaa, Lempi-neiti mukaan luettuna.

 Kuvasta on mahdotonta päätellä, että sali oli tupaten täynnä. 

Pääosissa näyttelevät Martti Suosalo ja Mika Nuojua. Huvittavaa oli salin ulkopuolella myös se, että näytelmää on esitetty niin kauan, että julisteista hädin tuskin tunnistaa tekijöitä.

Kokolailla mustavalkoiselta kuulostavasta nimestään huolimatta Lempi-neiti rakastaa värejä. Usein Lempin päässä väri tulee väriksi vasta, kun se on tarpeeksi kirkas. Puuterilla sipaistut hailut muistuttavat lähinnä sumeiden silmäripsien läpi katsottua maailmaa. Lempin silmät ovat rävähtämättä auki ja näinollen väritkin näkyvät melko kirkkaasti.

Samalla, kun silmiä pitää apposen auki, näkee valtavan paljon asioita. Ensimmäiseksi Lempi-neiti näki Jesse Kaikurannan. Heidän kätensä hipaisivat toisiaan, kuin huomaamatta. Hetken kuluttua Maija Mäkimaa käveli Stockmannin tavaratalon valaisinosastolla vastaan aurinkolaseihin verhoituneena. Samaisen tavaratalon naisten kerroksen vessajonossa tuli Lempi-neidin vuoro heti Matti Nykäsen tuoreimman entisen naisystävän jälkeen. Oli se menoa, semmoinen julkisuuden henkilöiden perässä juokseminen!

Minna Parikan kevätikkuna. Pupukorvakengät kävivät jalassa, mutta jäivät hyllyyn.

Säästöä noin 300 euroa.

Tyyriiksi Lempi kuvaa omaa makuaan. Se tosin ei aja törsäilyyn, vaan säästeliääseen hankintaan. Ja pelkkään tarpeeseen. Aina.
Kuitenkaan se ei estä tekemästä kokeiluja. Aivan hyvin voi sovittaa 185 euron t-paitaa ja todeta sen olevan täydellinen.

 Tsumori Chisato käyttää värejä Lempin väripaletista.

Säästöä lähes 200 euroa.

Selvää säästöä satoja euroja. Ei sitä aina silti parane sillälailla ryhtyä räknäilemään. Kyllä sitä joskus voi ostaa jotain normaalihintaistakin kuluvan kauden muotia. Vaikka toisaalta, hauskempaa se on jännityksellä odottaa pari kuukautta ja seurailla mihin hintaan halvimmillaan pääsisi. Jos tuote onkin sitten jo myyty nenän edestä, aina voi lohduttautua sillä, ettei se minulle oltu tarkoitettukaan.

Helsinki jäi paikoilleen Lempin suunnattua matkansa takaisin. Jokin tosin oli muuttunut. Ennen Helsinki on edustanut Lempi-neidille hurjan kiireisiä ihmisiä, jalkoihin jäämistä, askeleen perässä olemista ja hengästymistä pelkästä katselemisesta. Nyt Lempi kulki muiden mukana, katseli ympärilleen ja hymyili vastaantuleville. Kevät on hyvää aikaa!