keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Veneilemässä

Keväisin alkaa kerta toisensa jälkeen kutkuttaa. Se alkaa kitalaesta. Ensin tuntuu siltä kuin tulisi flunssa. Sitten tuntuu siltä kuin alkaisi pölyallergia. Lopulta alkaakin vaan naurattaa, eikä siihen ole lääkettä. Kutkutuksen aiheuttaa auringonpaiste ja kevään odotus. Tai miksei jopa rohkeimmilla kesän. Uskomatonta, että jälleen talvesta ollaan kohta ihan selvitty ja ainakin puolet vaatekerroksista saa heittää hevonkuuseen. Tai siis vaatekaappiin, tietysti.

Talvisin meri kasvattaa valtavia kärpässieniä. Isä sanoo kuitenkin, että ne ovat venepoijuja. En ole varma, kannattaako vanhoja ihmisiä uskoa.



"MOI"
Perinteen mukaan veneet nimetään naisen nimen mukaan.


Edellämainittu perinne johtunee siitä, että veneillä on usein uhkeat perät.


Vanhetessaan veneetkin tarvitsevat huoltoa ja silittelyä. Siis perin naisellista. Huoltamattomana ne alkavat kallistella. Myös maissa ollessaan. Se on kovin surullista.


Veneretken jälkeen Lempi-neiti kokosi joukkonsa auringon sulattamalle kivelle. Levitti liinasen ja pläkkimukit. Kaatoi höyryävän kaakaon ja tarjoili sämpylöitä. Merellä tulee aina niin nälkäiseksi. Ja meren ajatteleminen vasta nälkäiseksi tekeekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti