Lempin ryytimaa

Jestas! Ja anteeksi. Krhm. Lempi-neiti on ollut hyvin, hyvin kiireinen. Tai no, paremminkin aikaa on mennyt kokemuksia sulatellessa. Hiljaiselon selitys on se, että Lempi on kohdannut ihmisiä. Kuten presidentin. Ja rouvan. Ja erään Liehuvan Liekinvarren. Ja Topin. Ja arkkipiispoja eri hiippakunnista. Ja rakuunoja. Ja tuhansia muita ihmisiä tässä kuluneiden viikkojen aikana. Toipuminen on ottanut aikansa ja nyt Lempi on jälleen voimissaan...

...siksi kansituoli on tyhjä.

Lempi-neiti on perustanut hiippakunnista innostuneena viidennen kerroksen hiippakuntaansa kukkataivaan. Katsokaa vaikka:

Tiedättekö, mikä tämä on?

Se on tummalle suklaalle etäisesti tuoksuva suklaakosmos. Kyllä!

 Ja tämä puolestaan kirsikkatomaatti. Vajaan kahden viikon kasvatuksen tuloksena esiin puskee kaksi iloista pikkupalleroa sekä yksi, vielä nuppineulanpäätä pienempi. Lempi-neiti käy puhelemassa niille. Joka päivä.

Miljoona ruusua

Kun Vera Telenius lauloi persoonallisella äänellään miljoonista ruusuista 1980-luvulla, tanssi Lempi-neiti Vanhanpojan kanssa sitä keittiön lattialla. Se oli onnellista aikaa.
-Vaikka eipä tässäkään ajassa vikaa ole, tokaisee Lempi ja vilauttaa silmää.

Eräänä päivänä ruusu pudotti terälehtensä. Yhdessä ryöpsähdyksessä ruusunpunaiset, henkäyksenohuet lehdykät olivat hajaantuneet ympäriinsä. Siitä juolahti Lempi-neidin mieleen vanhat muistovärssyt. Sellainenkin, vaaleanpunainen pieni muistokirja täyttyi erilaisista runonpätkistä, joista suurimman osan kaikki osasivat ulkoa.

Ruusun sulle antaisin, vaan mistä sen ma saan.

Kun halla vei jo kukkaset ja lumi peitti maan.

Roses are red, violets are blue.

Sugar is sweet and so are you.

Kun ruusu kuihtuu, hoida liljaa.

Kun äiti suuttuu, ole hiljaa.

Välillä elämässä on jaksoja, joita voisi kutsua ruusuilla tanssimiseksi. Ruusumekossa tanssiminen on erityisen miellyttävää. Lempi-neiti sai kutsun Veikko-herran syntymäpäiväjuhliin. Tanssiparketti vain kopisi, kun jenkkaa tanssittiin. Ja voi mikä tunne se onkaan, kun haitarista alkaa soida valssi ja hameenhelmat keinahdellen lähtee tanssi viemään mennessään. Oh!

Ken viime lehdelle kirjoittaa, se eniten sua rakastaa.

Onnensävel

Yksi Lempi-neidin lempipuuhia on radionkuuntelu. Aamuisin, päivisin ja niinä iltoina, kun televisio tarjoaa pyssynpaukuttelua ja suolenpätkiä. Niitä Lempi-neiti ei katso vaikka mikä olisi. Silloin napsautetaan radio päälle.

Nytkin radiosta luetaan Saima Harmajan päiväkirjoja. Jos Lempi-neidin nimi ei olisi Lempi, olisi se varmasti Rauha.

Varhain lauantaiaamuisin radiosta tulee musiikkiohjelma Onnensävel. Jos kasettinauhureita vielä olisi, äänittäisi Lempi tämän ohjelman c-kasetille. Mutta koska kehitys kehittyy, kuten sanotaan, kuuntelee Lempi kappaleita Youtubesta. Tässä teillekin, maistiaisia, vassokuu:

Ihana Olavi Virta ja Mummon kaappikello

Väliaikainen on yksi Lempin nuoruusvuosien lauletuimmista. Alakoulun laulukirjaan se oli painettu ja oli toinen niistä lauluista, joita uskonnollinen opettaja osasi pianolla paukuttaa.
Toinen oli Metsäkukkia.

Matti Jurva ja Dallapée-orkesteri on yksi Lempi-neidin ikisuosikeista. Tässä ollaan Hiekkarannalla.

Kuvan pojat ovat niin nuoria ja komeita, että Lempiä vallan pyörryttää.

Aurinkoista lauantaita lempiystävät!

Kevät taivaalla

Lempi-neiti hurautti aurinkoisena pyhäpäivänä kimpsuineen ja kampsuineen takaisin kotimaisemiinsa. Ei nyt aivan lopullisesti, mutta sillälailla käymäseltään. Siellähän olikin kevättä ilmassa! Taivaalla lenteli kaikenlaista; naurulokkeja, pitkäkaulaisia joutsenia, naakkoja, talitinttejä ja mitä niitä kaikkia siellä sitten oli puittenlatvoissa, viime talvisi pressuja ja pappojen kankaisia nenäliinoja.

Välillä ne lentelevät laskeutuivat siiviltään.

Ei kaikki taivaalla olevat asiat toki lentäneet. Kuten aurinko. Se vain liikkui omaan tahtiinsa oikealle. Naapurikaupunginosaa kohden.

Lempi-neiti mietiskeli, minkälainen morsetus lentokoneen peräpäästä taivaalle jää.

k e s ä s t ä  t u l e e  a u r i n k o i n e n vai sittenkin

 r u l l a l a n k a  o n  l o p p u

Niin siinä taitaa lukea. Vai mitä mieltä olette?

Sitten alkoi pöristä niin, että Lempi-neidin hyvin rullatut papiljottikiharat suoristuivat. Metsän takaa nousi helikopteri. Myöhemmin selvisi, että kalastajamiestä hakivat. Harmi. Olisivat hakeneet naista, olisi Lempi-neiti ilmoittautunut oitis.

Päivän mittaan taivaalta putoili myös ihmisiä. Ensin kuului väpättävä moottorinääni. Sitten se loittoni loittonemistaan. Lopulta erivärisiä pusseja alkoi leijailla alas.

Keskellä kuvaa häämöttää keltainen piste. Se ei ole räkäpallero. Se on laskuvarjohyppääjä.

Kevät on yksi Lempi-neidin lempivuodenajoista. Muita ovat kesä, talvi ja syksy. Siinä järjestyksessä. Keväällä kaikki on edessä. Sydän läpättää. Ensimmäinen jäätelötötterö. Ensimmäinen tuulenhenki paljaassa sääressä. Ensimmäinen uinti meressä. Ensimmäinen nuotiomakkara. Ensimmäinen veneretki.

Kaikki on jälleen alussa.

Helsingin herrat

Lyyli Leväperä tietää kyllä mitä merkitsee,

kun ne kumartaa ja käteen käy ja kysyy: "Käykö tee?"

Lyyli maalta tuli, miehet suli hänen edessään.

Oli hauskaa jonkin aikaa, nyt on Lyyli yksinään.

(Herrat Helsingin, san. Juha Vainio)

Lyyli taikka Lempi, melko sama. Lempi-neiti jokatapauksessa käväisi Helsingissä. Paikoillaan se oli, vaikka välillä epäilytti. Kinttupoluilta näytti tiet, kun mailta ajeltiin. Kyllä se silti sitten siellä tien päässä oli, se Helsinki.

Juhlavaksi sitä tunsi Lempi-neiti olonsa, kun kopsutteli koroillaan kokolattiamattokäytävillä ja päätyi kruunupäisen huoneen ovelle.

"Voi valtavaa!", hihkaisi Lempi astuessaan buduaariinsa. Siinä meni hetki tekohampaita lattialta etsiessä, kun loksahti suu pahemman kerran auki. Huoneella oli kokoa lähes viisikymmentä neliötä!

Siinä hötäkässä tuli sitten jo niin hikikin, että oli aika riisua villahousut. Ei näin keikkuvaisen kevään aikana parane ruveta kekkuloimaan alastomana. Mutta jos nyt kerran Helsinkiin saakka ollaan tultu, niin...menköön.

Sitäpaitsi, huone piti maksaa henkilökohtaisella maksuvälineellä. Se ilahdutti Lempi-neitiä kovasti. "Tänne tulemme uudelleen!"

Lempi, kuten suvun muutkin naiset, on vankkaa tekoa.

Vaikka Lempi-neiti esiintyy tilanteessa kuin tilanteessa maailmannaisen elkein, oli hämmentävää hotellin resepsuunissa saada kätösiinsä venäjän kielinen kartta. Meinasivat ilmeisesti, että olisi syytä lähteä Siperiaan. Villahousut kun olisi valmiina. Tarvitsimme kuitenkin ohjetta teatteriin, joka sijaitsi aavistuksen kartan ulkopuolella. Sinne lähdettiin, maailman laidalle.

"Täällä se on", opasti ystävällinen neiti tiskin takana ja koputti pöydän pintaa kartan oikean yläkulman ulkopuolella.

Helsingin Kaupunginteatteri on pyörittänyt yli kymmenen vuoden ajan menestyskomediaa Kiviä taskussa. Vuosien varrella sen on nähnyt yli 166 000 katsojaa, Lempi-neiti mukaan luettuna.

 Kuvasta on mahdotonta päätellä, että sali oli tupaten täynnä. 

Pääosissa näyttelevät Martti Suosalo ja Mika Nuojua. Huvittavaa oli salin ulkopuolella myös se, että näytelmää on esitetty niin kauan, että julisteista hädin tuskin tunnistaa tekijöitä.

Kokolailla mustavalkoiselta kuulostavasta nimestään huolimatta Lempi-neiti rakastaa värejä. Usein Lempin päässä väri tulee väriksi vasta, kun se on tarpeeksi kirkas. Puuterilla sipaistut hailut muistuttavat lähinnä sumeiden silmäripsien läpi katsottua maailmaa. Lempin silmät ovat rävähtämättä auki ja näinollen väritkin näkyvät melko kirkkaasti.

Samalla, kun silmiä pitää apposen auki, näkee valtavan paljon asioita. Ensimmäiseksi Lempi-neiti näki Jesse Kaikurannan. Heidän kätensä hipaisivat toisiaan, kuin huomaamatta. Hetken kuluttua Maija Mäkimaa käveli Stockmannin tavaratalon valaisinosastolla vastaan aurinkolaseihin verhoituneena. Samaisen tavaratalon naisten kerroksen vessajonossa tuli Lempi-neidin vuoro heti Matti Nykäsen tuoreimman entisen naisystävän jälkeen. Oli se menoa, semmoinen julkisuuden henkilöiden perässä juokseminen!

Minna Parikan kevätikkuna. Pupukorvakengät kävivät jalassa, mutta jäivät hyllyyn.

Säästöä noin 300 euroa.

Tyyriiksi Lempi kuvaa omaa makuaan. Se tosin ei aja törsäilyyn, vaan säästeliääseen hankintaan. Ja pelkkään tarpeeseen. Aina.
Kuitenkaan se ei estä tekemästä kokeiluja. Aivan hyvin voi sovittaa 185 euron t-paitaa ja todeta sen olevan täydellinen.

 Tsumori Chisato käyttää värejä Lempin väripaletista.

Säästöä lähes 200 euroa.

Selvää säästöä satoja euroja. Ei sitä aina silti parane sillälailla ryhtyä räknäilemään. Kyllä sitä joskus voi ostaa jotain normaalihintaistakin kuluvan kauden muotia. Vaikka toisaalta, hauskempaa se on jännityksellä odottaa pari kuukautta ja seurailla mihin hintaan halvimmillaan pääsisi. Jos tuote onkin sitten jo myyty nenän edestä, aina voi lohduttautua sillä, ettei se minulle oltu tarkoitettukaan.

Helsinki jäi paikoilleen Lempin suunnattua matkansa takaisin. Jokin tosin oli muuttunut. Ennen Helsinki on edustanut Lempi-neidille hurjan kiireisiä ihmisiä, jalkoihin jäämistä, askeleen perässä olemista ja hengästymistä pelkästä katselemisesta. Nyt Lempi kulki muiden mukana, katseli ympärilleen ja hymyili vastaantuleville. Kevät on hyvää aikaa!

Veneilemässä

Keväisin alkaa kerta toisensa jälkeen kutkuttaa. Se alkaa kitalaesta. Ensin tuntuu siltä kuin tulisi flunssa. Sitten tuntuu siltä kuin alkaisi pölyallergia. Lopulta alkaakin vaan naurattaa, eikä siihen ole lääkettä. Kutkutuksen aiheuttaa auringonpaiste ja kevään odotus. Tai miksei jopa rohkeimmilla kesän. Uskomatonta, että jälleen talvesta ollaan kohta ihan selvitty ja ainakin puolet vaatekerroksista saa heittää hevonkuuseen. Tai siis vaatekaappiin, tietysti.

Talvisin meri kasvattaa valtavia kärpässieniä. Isä sanoo kuitenkin, että ne ovat venepoijuja. En ole varma, kannattaako vanhoja ihmisiä uskoa.

"MOI"

Perinteen mukaan veneet nimetään naisen nimen mukaan.

Edellämainittu perinne johtunee siitä, että veneillä on usein uhkeat perät.

Vanhetessaan veneetkin tarvitsevat huoltoa ja silittelyä. Siis perin naisellista. Huoltamattomana ne alkavat kallistella. Myös maissa ollessaan. Se on kovin surullista.

Veneretken jälkeen Lempi-neiti kokosi joukkonsa auringon sulattamalle kivelle. Levitti liinasen ja pläkkimukit. Kaatoi höyryävän kaakaon ja tarjoili sämpylöitä. Merellä tulee aina niin nälkäiseksi. Ja meren ajatteleminen vasta nälkäiseksi tekeekin.

Ja maaksi sinä olet tuleva

Pääsiäinen alkoi huikaisevan kirkkaassa auringossa. Edessä oli Lempi-neidin lempipuuhat: lämpenevässä säässä suoritettava ikkunainpesu. Toisaalta, ensin on hyvä pestä itsensä. Sisältäpäin.

Ystävän suru on semmoinen, että siinä meinaa särkyä itseltä sydämen lisäksi käsi. Tai jalka. Nimittäin se on niin, että kun surua seuraa vierestä, tuntuu se kuin raajaa revittäisi irti.

Jos kappelin ovi voi olla keväisenä päivänä kutsuvasti auki, niin olkoon sitten niin.

Ruusun sulle antaisin.

Sinua lämmöllä muistaen.

Pidä paikkaa, perässä tullaan.

Hiljaisuus. Kuolema. Lepää rauhassa.

Ikkunat on edelleen pesemättä. Ei haittaa.